Hämäläinen Vesa & Nurmi Jouni

Tekniikkaa oppimassa - Insinöörikoulutuksessa kaikki hyvin, mutta...

Raportti 52. 2000. Insinöörikoulutuksella on vankat perinteet, jotka näyttävät jatkuvan muutostenkin keskellä. Yksi jatkuvuuden tae on koulutukseen hakeutuva ydinjoukko vahvasti motivoituneita rasvakouraisia "tekniikan miehiä", joille alan valinta lankeaa usein jo isänperintönä. Puolentoista viime vuosikymmenen aikana insinöörikoulutus on kuitenkin laajentunut huimasti. Aikanaan insinöörin oppi oli lähinnä kokeneiden teollisuustyöntekijöiden edelleen pätevöitymistä ja uralla etenemistä. Nyttemmin se on muuttunut osaksi "laitostunutta" koulutusta ja yleistä tutkintokilpajuoksun maailmaa. Koulutusjärjestelmän muutosten myötä tekniikan ammattikorkeakoulutus on "samalla viivalla" muiden kanssa, ja alalta suhteellisen helppo saada opiskelupaikka. Millaista on insinööriopiskelu tämän päivän ammattikorkeakoulussa opiskelijoiden itsensä kokemana ja opettajien kommentoimana? Tässä raportissa tutkitaan, miltä tekniikan ammattilaiseksi kehittyminen näyttää, kun ammattikorkeakoulutus edellyttää opiskelijalta vastuullisuutta, tavoitteellisuutta ja omatoimisuutta ja samanaikaisesti opiskelijajoukko kasvaa ja erilaistuu valmiuksiltaan, tavoitteiltaan, motivaatioltaan. Opiskelijan pitäisi hankkia tiiviissä työelämäyhteydessä itselleen työmarkkinakelpoinen ammatti sekä työelämän edellyttämä monitaitoisuus ja valmius oppia näkemään ja tekemään asiat toisin.