Puustelli Pia

Koulutus- ja työmarkkinauudistuksilla syrjäytymistä vastaan. Vertaileva katsaus nuorille suunnattuihin tukitoimiin EU-maissa.

Raportti 47. 1999. Suomessakin on viime aikoina herätty keskustelemaan aikuistuvien nuorten vaikeuksista. Aikuistuminen on nykynuorille yllättävän monimutkaista. Kun ennen oli mahdollista hankkia koulutuksella elinikäinen ammatti ja pysyvä työpaikka, kestää nykynuorten itsenäistyminen ja työelämään siirtyminen pidempään ja on monin tavoin aiempaa hankalampaa. Vähiten koulutetut ovat vaarassa syrjäytyä kokonaan työ- ja jatkokoulutusmarkkinoilta. Sama ongelma on tuttu kautta koko Euroopan. Monissa maissa on 1970- ja 1980-luvulta lähtien suunniteltu ja toteutettu monentyyppisiä erityistoimenpiteitä estämään nuorten koulutuksesta syrjäytymistä sekä helpottamaan heidän pääsyään työelämään. Tässä raportissa on tarkasteltu näitä nuorille suunnattuja julkisia koulutus- ja työvoimapoliittisia tukitoimia. Erityisenä tutkimuskohteena ovat nuoret, jotka siirtyvät pois koulutusjärjestelmästä ennenaikaisesti, saamatta riittäviä valmiuksia työelämään. Tutkimusaineistona on käytetty Euroopan Unionin Socrates-ohjelmaan kuuluvan ”The Reforms In The Education And Training Systems To Combat School And Social Failure In Europe” -hankkeen kolmessatoista eri maassa laadittuja raportteja. Raportissa tarkastellaan eri maiden toimenpiteitä sekä arvioidaan niiden soveltuvuutta niin koulutus- kuin työmarkkinapolitiikankin kehittämiseen Suomessa.