Helo Tuomo & Hedman Juha

Korkeakoulujen tuotokset tuotantopanoksena. Alueellinen ja tehdasteollisuuden toimialoittainen tarkastelu

Raportti 37. 1996. Tässä tutkimuksessa on empiirisiin aineistoihin perustuen selvitetty, kuinka merkittävä tuotantopanos korkeakoulujen tuottama inhimillinen pääoma on maamme teollisuudelle sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnalle, kuinka sen merkitys on muuttunut sekä mitkä koulutusalat tuottavat teollisuuden ja t&k-toiminnan tarvitsemia tietoja ja taitoja. Erityisesti on kiinnitetty huomiota korkeakoulujen vaikutusten alueellisuuden tutkimiseen, missä osissa maatamme korkeakoulujen tuotoksia hyödynnetään ja onko korkeakoulujen tuotantotoiminnan maantieteellisellä jakautumisella vaikutusta tuotannon ja t&k-toiminnan sijoittumiseen. Korkeakoulujen tuotoksen merkitys teollisuuden tuotantopanoksena kasvoi voimakkaasti 1980-luvulla: kun teollisuus käyti vuoden 1990 rahassa mitattuna ylemmässä korkeakoulutuksessa tuotettua inhimillistä pääomaa vuonna 1980 noin puolen miljardin markan arvosta, niin vastaava luku oli vuonna 1990 jo puolitoista miljardia. Käyttö on keskittynyt 80 prosenttisesti Etelä-Suomen kolmeen suureen teollisuuslääniin. Korkeakoulujen toiminta lisää myös yksityisten yritysten tutkimus- ja kehittämistoimintaa; jokainen korkeakoulutukseen sijoitettu 1000 markkaa lisää yksityisiä t&k-menoja noin 120 markalla. Teollisuuden työllistämien korkeakoulutettujen liikkuvuus koulutusläänin ulkopuolelle on suhteellisen vilkasta. Tehdasteollisuuden käyttämästä ylemmässä korkeakoulutuksessa tuotetusta inhimillisestä pääomasta peräti 45 prosenttia on tuotettu läänin ulkopuolella, eli korkeakoulujemme tuotantovaikutukset leviävät varsin hyvin yli läänirajojen.