Tämän väitöskirjan tavoitteena on laajentaa näkemystä digitaaliteknologioista
koulutuksessa korostamalla teknologian mahdollistamia digitaalisia affordansseja
digitaalisten laitteiden ja sähköisten oppimateriaalien opetuskäyttöön sekä
digitaalisen pedagogiikkaan rajautuvan näkökulman sijaan. Tosiasia, etteivät
digitaaliset toimintapotentiaalit ole yhtäläisesti avoinna kaikille edellyttää huomion
kiinnittämistä digitaaliseen eriarvoisuuteen suhteellisena ilmiönä, joka rajoittaa
yksilöiden kykyä hyödyntää tarjoutuvia affordansseja. Tämä tutkimus keskittyy
koulutuksen kontekstissa sosiaalisiin hierarkioihin, jotka myötävaikuttavat
digitaalisen osallisuuden epätasaiseen jakautumiseen määrittäen yksilöiden asemaa
suhteessa digitaalisiin affordansseihin.
Näistä teoreettisista lähtökohdista jäsentyvät tämän väitöskirjatutkimuksen
kysymykset: Missä määrin sosiaaliset rakenteet, erityisesti sukupuoli, ikä ja
koulutusvalinnat, määrittävät 12–22-vuotiaiden suomalaisten digitaalisia taitoja ja
käyttötottumuksia? Sekä, missä määrin ja millä tavoin suomalaisten perus- ja
toisen asteen opiskelijoiden osaamisesta ja käyttötottumuksista koostuva
digitaalinen osallisuus kasautuu tietyille yksilöille? Tutkimuksen empiirinen osuus
koostuu viidestä alkuperäisestä artikkelista, jotka hyödyntävät kahta otosta
suomalaisista opiskelijoista analysoiden kaikkiaan 11 820 opiskelijan digitaalisia
käyttötottumuksia ja digitaalista osaamista.
Sukupuoli sosiaalisena kategoriana tuottaa eroja opiskelijoiden digitaaliseen
osaamiseen ja digitaalisiin käyttötottumuksiin. Tulokset osoittavat, että
sukupuolten väliset erot digitaalisessa osallisuudessa suomalaisten perus- ja toisen
asteen oppilaiden keskuudessa ovat suurelta osin aihespesifejä yhdistyen
sukupuolittuneisiin mieltymyksiin, toisin sanoen erilaiseen orientoitumiseen
digitaalitekniikkaa ja potentiaalisia digitaalisia affordansseja kohtaan. Näiden
mieltymysten erottuessa selvästi tutkitussa 12–22-vuotiaita koskevassa aineistossa,
on oletettavaa, että erot kehittyvät jo varhaisemmassa vaiheessa lapsuutta ja
nuoruutta.
Ikä, jopa nuorten Internet-käyttäjien keskuudessa, vaikuttaa sekä digitaaliseen
osaamiseen että käyttötottumuksiin. Iän merkitys itsenäisenä muuttujana nuorten
keskuudessa selittyy etenkin sillä, että digitaaliteknologian käyttö monipuolistuu
iän myötä. Erityisesti juuri käyttökokemusten monipuolisuus kartuttaa nuorten
digitaalista osaamista.
Koulutus todetaan merkittävimmäksi yksittäiseksi tekijäksi, joka aiheuttaa eroja
nuorten digitaaliseen osaamiseen ja käyttötottumuksiin. Se on yhtäältä kategorinen
sosiaalinen hierarkia, sillä koulutustason nousu lisää digitaalista osallisuutta.
Toisaalta tulokset osoittavat huomattavia eroja saman koulutusasteen sisällä, sillä
osaaminen ja hyödylliset käyttökokemukset kertyvät todennäköisimmin niille
opiskelijoille, jotka opiskelevat miesvaltaisilla koulutusaloilla. Sukupuolittuneisuus
korostuu etenkin opiskelijoiden ilmaisemassa kiinnostuksessa ICT-alasta
tulevaisuuden jatkokoulutus- tai ammattialana. Opiskelijoiden teknologiamieltymysten
ja koulutusvalintojen voimakas sukupuolittuneisuus vahvistavat
toinen toisiaan ja lisäävät näin tulevien informaatioyhteiskunnan kansalaisten
keskuudessa sukupuoleen perustuvia jakoja niin digitaalisessa osallisuudessa kuin
myös mahdollisuuksissa hyödyntää tarjoutuvia digitaalisia affordansseja.
Tutkimus korostaa sosiologisen tarkastelun tärkeyttä teknologian ja siihen
liittyvän sosiaalisen toiminnan merkityksen ymmärtämiseksi koulutuksen
kontekstissa. Väitöskirjan tulokset osoittavat, että sukupuoli, ikä ja
sukupuolittuneet koulutusvalinnat määrittävät suomalaisnuorten digitaalista
osaamista ja käyttökokemuksia. Digitaalinen osallisuus osoittautuu luonteeltaan
kasautuvaksi; digitaaliset taidot ja teknologioiden käyttö ovat toisiinsa
kietoutuneita ja toisiaan vahvistavia. Yhdistelmällisyys ja peräkkäisyys ovatkin
suomalaisopiskelijoiden digitaalisten valmiuksien tunnuspiirteitä. Siinä missä
yhdistelmällisyys luonnehtii digitaalisen osallisuuden kumuloitumista tietyille
yksilöille, peräkkäisyys viittaa todennäköisyyteen, että kyseiset yksilöt myös
hyötyvät eniten käytön myötä tarjoutuvista digitaalisista affordansseista.
Äärimmillään peräkkäisyys digitaalisen osallisuuden tunnuspiirteenä merkitsee
polkua digitaaliseen menestykseen tai syrjäytymiseen tehden siitä
informaatioyhteiskunnassa tärkeän koulutuspoliittisen kysymyksen.