Millainen on riittävän hyvä lapsuus? Entä minkälainen on riittävän hyvä kasvuyhteisö? Kuinka levotonta elämää vanhemmat saavat elää tai paljonko on sopiva määrä riitelyä perheessä, ennen kuin tilanne näyttäytyy sopimattomana? Miten paljon nuori voi kokeilla aikuisen maailman houkutuksia tai testailla hänelle asetettuja rajoja, ennen kuin tekojen arvioidaan ylittävän normaalit nuoruusikään katsotut ylilyönnit? Lastensuojelun asiakirjoihin syventyvä tutkimus tarkastelee normaalin ja poikkeavan lapsuuden ja nuoruuden määrittymisen ehtoja sosiologisesta näkökulmasta. Normaaliin lapsuuteen liittyvää kulttuurista ymmärrystä avataan keskittymällä lastensuojelun viimesijaiseen toimenpiteeseen, huostaanottoon. Konkreettisesti huostaanotto tarkoittaa sitä, että lapsi siirretään sopimattomasta kasvuyhteisöstä parempaan. Symbolisena eleenä huostaanotto on osoitus siitä, että yhteisön ymmärrys normaalista lapsuudesta on ylittynyt. Keiden kohdalla huostaanottoratkaisuun lopulta päädytään? Normaalin ja poikkeavan lapsuuden määrittelyyn osallistuu koko lasta ja perhettä ympäröivä yhteisö. Sen jäsenillä on useita, keskenään ristiriitaisiakin käsityksiä siitä, miten paljon poikkeavuutta tulee sietää, ja milloin on aika toimia. Ei ole myöskään aina selvää, milloin lapselle sopimattoman kasvuyhteisön sijasta lapsi tai nuori itse alkaa määrittyä poikkeavaksi sopimattomalla käyttäytymisellään. Lapsuustiedon kulttuurinen sirpaleisuus leimaa koko huostaanottoprosessia, ja normaalin ja poikkeavan lapsuuden määrittyminen näyttäisikin olevan loputonta tasapainottelua useiden eri äänien ja näkökulmien välillä.