Kivinen Osmo, Tulkki Pasi, Metsä-Tokila Timo & Hyvönen Erno

Työperäiseen koulutukseen. Neljän maan vertailu ja Suomen malli.

(RUSEn julkaisuja 1. Koulutussosiologian tutkimuskeskus, RUSE. Turku: Turun yliopisto. 1998)

Työssä oppiminen on vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen jälleen kasvattamassa suosiotaan. Työelämän muutokset ovat kyseenalaistaneet ”laitoskoulutuksen”, viranomaisten ja opettajien koulutusmonopolin. Lisäksi valtiontaloudessa tehdyt supistukset ja kuntatalouden kasautuvat ongelmat suorastaan pakottavat uusien, entistä parempien, toimintatapojen kehittämiseen.

 

Kirjassa tarkastellaan Saksan, Englannin, Tanskan ja Suomen koulutusjärjestelmiä silmämääränä työn ja koulutuksen lähentäminen. Kansainvälistyvässä maailmassa ja yhdentyvässä Euroopassa eri maiden ammatillisen koulutuksen mallien ja vaihtoehtoisten käytäntöjen tutkiminen ja niistä oppiminen on entistä tähdellisempää. Kirja nostaa esiin uusia malleja tulevaisuuden työelämää mahdollisimman tehokkaasti palvelevan ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi. Se on turkulaisten koulutussosiologien puheenvuoro ammatillisen koulutuksen työelämälähtöistä uudelleenorganisointia koskevaan keskusteluun.

 

Tilaukset:https://utushop.utu.fi/ or ruse@utu.fi

Hinta: 17,45 EUR.