Garam Irma & Ahola Sakari

Suuntana tulevaisuus. Tutkimus varsinaissuomalaisten abiturienttien koulutustoiveista, -suunnitelmista sekä niiden taustalla olevista käsityksistä

(Turku: Länsi-Suomen lääninhallituksen julkaisuja 2001)

Minkälaisin tiedoin ja tavoittein varsinaissuomalaiset abiturientit suuntaavat lukion jälkeiseen koulutukseen? Onko esimerkiksi niin, että valtavasta informaatiomäärästä huolimatta nuoret tekevät koulutusvalintojaan ja -päätöksiään tietämättä kovinkaan tarkasti, millaiseen pesään ovat päänsä työntämässä?

 

Ainakin päällisin puolin abiturientit vaikuttavat olevan kohtalaisen hyvin perillä eri koulutusvaihtoehdoista ja niiden laajasta kirjosta. He ovat myöskin hyvin sisäistäneet monet vallitsevan koulutusdiskurssin stereotypiat. He esim. pitävät ammattikorkeakoulutusta yliopisto-opiskelua työelämälähtöisempänä ja yliopisto-opiskelua vastaavasti teoreettisempana. He kokevat yliopistossa opiskelun perustuvan pitkälti luento-opetukseen, itsenäiseen lukemiseen ja tentteihin. Ammattikorkeakoulutus asettuu nuorten käsityksissä yliopisto-opiskelun ja toisen asteen ammatillisen opiskelun välimaastoon oli kyse sitten opiskelun luonteesta, vaatimuksista tai valmistumisen jälkeisistä näkymistä. Parhaimpina työnäkyminä tarjoavina aloina he pitävät oikeus- ja lääketiedettä, tekniikkaa ja kaupallista alaa. Taide- ja humanististen alojen työllistävyyttä ei pidetä aivan yhtä hyvinä. Yleisellä tasolla näiden käsitysten voi sanoa pitävän paikkansa.

Abiturienttien tietämys kuitenkin vähenee, kun pitäisi siirtyä konkreettisiin yksityiskohtiin. Vajaa viidennes abiturienteista ei esimerkiksi osaa arvioida opiskelun todennäköistä kestoa mieluisimpana pitämässään koulutusvaihtoehdossa. Varsinkaan pohtimiensa opiskeluvaihtoehtojen luonteesta ja sisällöstä he eivät osaa kertoa juuri muuta kuin omia toiveitaan. Erityisesti tulevan opiskelun sisältöön tutustuminen on tärkeää jo lukioaikana, sillä vasta tämän tiedon avulla nuori voi ratkaista, onko opiskelupaikka hänelle sopiva vai ei. Tieto eri koulutusvaihtoehtojen sisällöstä voisi osaltaan vähentää nuorten hakeutumista täysin väärälle alalle ja tästä johtuvaa opintojen keskeytymistä.

 

Abiturienttien omin sanoin koulutussuunnitelmilleen antamista perusteluista voi lukea myös niitä toiveita, joita nuoret koulutukseen ja työhön lataavat. Nuoret haluavat alalle, jossa voi olla ihmisten kanssa tekemisissä ja auttaa heitä, joka on arvostettua ja hyvin palkattua, joka on monipuolinen, luova, kansainvälinen ja haastava, sisällöllisesti kiinnostava sekä parhaimmillaan entuudestaan jo tuttu. Nuorten koulutussuunnitelmien perusteluissa näkyy, että he ovat pääpiirteissään selvillä eri alojen luonteesta ja osaavat käyttää alalle sopivaa perusteluretoriikkaa. Hakeutumista teknilliselle, kaupalliselle ja oikeustieteen alalle perustellaan näiden yleisellä arvostuksella ja hyvillä työnäkymillä. Kasvatus-, sosiaali- ja terveys- sekä yhteiskunnallista alaa perustellaan puolestaan halulla toimia ihmisten parissa, taidealoja mahdollisuudella käyttää omaa luovuuttaan, matemaattis-luonnontieteellistä alavalintaa halulla ratkoa älyllisiä ongelmia ja humanistista alaa esim. kansainvälisyydellä.

 

Nuorten omin sanoin antamia perusteluja ei tule lukea liian yksioikoisesti koulutukseen hakeutumisen ainoiksi motiiveiksi. Varmasti eri koulutusaloihin ja -tasoihin kiinnittyvät yleiset käsitykset ja niitten istuminen nuorten omaan habitukseen auttavat heitä suunnistamaan eri koulutusvaihtoehtojen sokkelossa ja pohtiessaan itselleen sopivinta opiskelupaikkaa. Osaltaan kyse on kuitenkin myös siitä, että epämääräinen kiinnostuksen tunne tiettyä alaa kohtaan selitetään tarvittaessa vallitsevilla stereotypioilla - tosiasiassa nuori pohtii loppuun saakka esimerkiksi sitä, "onkohan minusta nyt sille hoitoalalle".

Abiturienttien jatkokoulutukseen hakeutumiseen vaikuttaa myös moni sellainen seikka, joka ei ole nuoren itsensä valittavissa enää lukion viimeisellä luokalla. Tie lukion jälkeiseen koulutukseen viitoitetaankin pitkälti jo kotona, peruskoulussa ja viimeistään peruskoulusta lukioon siirryttäessä.

 

Kaiken kaikkiaan lukion jälkeinen kouluttautuminen - ja korkea sellainen - kiinnostaa abiturientteja. Vain muutama vastaaja ilmoittaa olevansa haluton jatkokoulutukseen ja yli puolet jatkokoulutusta haluavista tähtää yliopistotason koulutukseen. Nuorilla on eri koulutusvaihtoehtoihin liittyviä stereotypioita ja käsityksiä, jotka vaikuttavat siihen, kuinka houkuttelevina eri vaihtoehdot näyttäytyvät. Jatkokoulutusta koskevissa käsityksistä onkin erotettavissa kaksi perussuuntautumisen tapaa, jotka jakavat abiturientit korkeakoulumyönteisiin ja ammattikoulumyönteisiin. Jälkimmäiseen yhdistyy usein selvä yliopistokriittisyys. Näiden ''luontumusten'' pohjalta nuoret suuntautuvat eri väylille, korkeakoulutusmyönteiset yliopistoihin, muut ammattikorkeakouluihin tai toisen asteen ammatilliseen koulutukseen.

 

Vaikka ylioppilaiden jatkokoulutukseen pääsyn ongelmissa on kyse ennen kaikkea rakenteellisesta kysynnän ja tarjonnan epätasapainosta, uskovat abiturientit koulutukseen pääsyn olevan itsestä ja omasta suorituksesta kiinni. He myös ottavat tulevan koulutuksen valinnan hyvin vakavasti. He kokevat tekevänsä ratkaisuja koko loppuelämästään. Tietyssä mielessä toki tekevätkin, mutta valinnan vakavuus näyttää saavan osan nuorista ylitsepääsemättömän päätöksenteko-ongelman eteen. Sellaista alaa, jonka parissa haluaisi olla seuraavat kolmekymmentä vuotta ei kerta kaikkiaan tunnu löytyvän. Suurin osa abiturienteista kokee miettineensä jatkokoulutusta jo paljonkin, mutta läheskään kaikilla pohdinta ei konkretisoidu opiskeluvaihtoehtoja koskevaksi tietoudeksi tai varmuudeksi omasta alasta. Opinnonohjauksessa tulisikin korostaa mahdollisuutta yhdistellä opintoja eri oppilaitoksista sekä uudelleensuuntautumisen mahdollisuutta; joidenkin nuorten ilmeisen tuskallinen päätöksentekoprosessi saattaisi tästä helpottua.

 

Raporttia voi tilata Länsi-Suomen lääninhallituksen sivistysosastolta

PL 22, 20801 TURKU

Puh: 02 0517 121