Kauppatieteellinen koulutusala on vuodesta toiseen yksi opiskelupaikan etsijöiden suosikkikohteista. Ekonomikoulutukseen pyrkiviä on joka vuosi yli kolme kertaa enemmän kuin tarjolla olevia opiskelupaikkoja, joten kilpailu paikoista on kovaa. Kauppatieteellisen koulutusalan vetovoima perustuu suurelta osin tutkinnon suorittaneiden hyvään työmarkkina-asemaan, tutkinnon yleiseen arvostukseen sekä kilpailukykyisiin palkkoihin. Opinnot kauppatieteellisissä koulutusyksiköissä nähdään siis väylänä niin mielenkiintoiseen työhön kuin turvattuun tulevaisuuteenkin.

Yksittäisen koulutuspaikan hakijan kannalta jatkuvasti paisuvat hakijamäärät eivät kuitenkaan ole hyvä asia. Mitä enemmän hakijoita alalle on, sitä kovempi kilpailu harvoista opiskelupaikoista käydään. Menestyminen tässä kilvassa edellyttääkin perusteellista valmistautumista - ja nykyisin yhä useammin myös selvää rahaa. Valintakokeessa menestyäkseen yhä useammat nimittäin turvautuvat kalliisiin valmennuskursseihin, jotka parantavat mahdollisuuksia päästä sisään haluttuun koulutusyksikköön. Vähintäänkin hakijan on yleensä luettava pääsykokeisiin kokopäivätoimisesti, eikä palkkatyön tekeminen näin ollen pääsykoekeväänä useinkaan ole mahdollista.

Koulutuspaikkojen hakurumba vaatii paikan hakijoilta nykyisin myös kovaa henkistä kestävyyttä ja suorituskykyä. Joka vuosi motivoituneita, lahjakkaita ja kaikkensa antaneita, mutta silti pettymään joutuvia nuoria on tuhansittain. Mitä tulisi tehdä, kun korkeasta motivaatioista ja tiukasta valmistautumisesta huolimatta koulutusyksikön portit eivät aukene? Jaksanko yrittää ensi vuonna uudelleen, vai olisiko sittenkin viisainta luovuttaa ja tyytyä seuraavaksi parhaimpaan vaihtoehtoon? Ja jos en luovuta, kestänkö toisen, kolmannen tai jopa neljännenkin mahdollisesti tulossa olevan pettymyksen?

Suuret hakijamäärät eivät ole myöskään alan koulutusyksiköiden kannalta yksinomaan hyvä asia. Jokainen koulutusala tietysti pyrkii olemaan alojen joukossa houkutteleva ja hohdokas, jotta alalle saataisiin mahdollisimman hyvää hakija- ja opiskelija-ainesta. Tässä suhteessa suuret hakijamäärät tietysti edesauttavat sitä, että hakijoiden joukossa on myös mahdollisimman paljon niitä kaikkein lahjakkaimpia ja motivoituneimpia nuoria. Jokainen yksittäinen hakija tuottaa koulutusalalle ja -yksiköille kuitenkin myös kustannuksia. Tuhansien hakijoiden seulominen ja parhaiden valitseminen kuluttaa paljon niin aikaa kuin rahaakin. Koulutusyksiköt ovat hakijamassojen edessä kuitenkin voimattomia: koska kaikkia ei voida ottaa sisään, on karsintaa tehtävä - tavalla tai toisella, ja maksoi mitä maksoi.

Suomessa yliopistosektorin yksiköt valikoivat opiskelijansa pääsääntöisesti valintakokeiden avulla, ja näin on asianlaita myös kauppatieteissä. Valintakokeen tarkoituksena on seuloa hakijamassasta parhaat, motivoituneimmat ja alalle soveltuvimmat hakijat. Kyynisesti on kuitenkin väitetty, että arvan heittäminen olisi useimmissa tapauksissa aivan yhtä hyvä valinnan peruste kuin valintakoekin. Tämä väite perustuu siihen, että valtaosa ilman opiskelupaikkaa jääneistä olisi todennäköisesti menestynyt opinnoissaan aivan yhtä hyvin paikan saaneetkin. Motivoituneisuus ja korkea osaamisen taso ovatkin siis välttämättömiä, mutteivät kuitenkaan riittäviä opiskelupaikan saamisen edellytyksiä.

Kauppatieteessä valintakoe perustuu ennalta ilmoitettuihin kirjoihin, ja on muodoltaan useimmissa yksiköissä monivalinta -tyyppinen. Kauppatieteellisen alan seitsemästä suomenkielisestä yksiköstä kuusi tekee valintojen suhteen myös yhteistyötä keskenään. Käytännössä yhteistyö tarkoittaa sitä, että sama valintakoe järjestetään yhteistyöyksiköissä samanaikaisesti, mutta yhteisestä kokeesta huolimatta pyrkiminen useisiin yksiköihin kerrallaan ei ole mahdollista. Kauppatieteellistä koulutusalaa onkin kritisoitu paitsi valintakokeen muodosta, myös tästä alan sisäisestä hakurajoitteesta. Niinikään keskustelua on aiheuttanut se, onnistuuko koe valikoimaan hakijoista soveltuvimmat, ja tietävätkö hakijat ylipäätään mihin havittelevat kauppatieteisiin pyrkiessään.

Tässä selvityksessä tarkastelemme kauppatieteellisen alan opiskelijavalintoja ennen kaikkea opiskelupaikan hakijoiden näkökulmasta. Raportissa tarkastellaan ensinnäkin sitä, miten ja miksi - millaisen tiedon varassa ja millaisin käsityksin - kauppatieteellisen koulutusalan hakijoiksi ja opiskelijoiksi valikoidutaan. Toiseksi tarkastellaan hakijoiden koulutuspreferenssejä ja opiskelu-uria: millainen koulutustausta hakijoilla on, minne muualle he pyrkivät, ja mitä tapahtuu niille, jotka eivät opiskelupaikkaa saa tai jotka eivät lopulta edes osallistu valintakokeeseen. Kolmanneksi selvityksessä tarkastellaan opiskelemaan hakeneiden kokemuksia kauppatieteellisen alan valintakokeesta. Tässä kohdin kiinnostuksen kohteena on yhtäältä nykyisen kokeen toimivuus ja käytännön järjestelyjen sujuvuus, ja toisaalta taas ollaan kiinnostuneita siitä, miten valintakoetta tulisi opiskelupaikan hakijoiden mielestä kehittää. Näiden kysymysten lisäksi selvityksessä tarkastellaan myös sitä, tuottaako valintajärjestelmä halutunlaisia opiskelijoita. Selvityksen vastaajat arvioivat kyselyissä omia piirteitään, taitojaan ja kiinnostuksen kohteitaan, ja näiden arviointien pohjalta koulutusyksiköt voivat pohtia vastaako nykyinen opiskelija-aines hakijan "ideaaliprofiilia".

Tutkimus toteutettiin kesällä 1999 tekemällä kaksi kyselyä suomenkielisiin kauppatieteellisiin yksiköihin hakeneille. Kyselyt tehtiin ennen valintakoetta ja heti sen jälkeen, ja lisäksi kyselyiden tuottamiin tietoihin yhdistettiin myöhemmin tieto kauppatieteellisen alan valintakoemenestyksestä sekä opiskelupaikan vastaanottamisesta. Käyttämällä useampaa aineistoa tutkimukseen saatiin kolmivaiheinen seuranta-asetelma, ja hakijoita voitiin tarkastella valintaprosessin eri vaiheissa. Lopullinen tutkimusaineisto koostui yhteensä 655 vastaajasta.