Hautala Jouni, Orelma Ari & Tulkki Pasi

Insinöörikoulutus valinkauhassa.

Raportti 25. 1995. Suomessa koulutetaan insinöörejä huomattavasti enenmmän kuin muissa teollisuusmaissa. Koulutusta lisättiin erityisesti 1980-luvun lopulla ja sama tahti jatkuu edelleen, vaikka teollisuuden työpaikat ovat rajusti vähentyneet. Lisääntyneet koulutusmäärät ja ennennäkemätön työttömyys ovat pakottaneet ajattelemaan uudelleen koko ammatin tulevaisuutta. Perinteinen kuva insinööristä tuotannon johtotehtävien itseoikeutettuna haltijana ei vastaa tosiasioita. Tekniikan alan vähenevistä työpaikoista kamppailee lähes alalla kuin alalla insinöörien laajeneva joukko. Tämän raportin aiheena ovat suomalaisen insinöörikoulutuksen historia, nykypäivä ja asema kansainvälisessä koulutuskentässä. Tutkimuksessa hahmotetaan suomalaisen insinöörikoulutuksen muotoutumista vuosisadan alusta 1990-luvulle. Kysely- ja haastatteluaineistojen avulla saadaan tietoa nykypäivän insinöörien työoloista ja koulutuksen merkityksestä. Yhdeksän maan vetailu luo kuvan Suomen insinöörikoulutuksen asemasta niin yhdentyvässä euroopassa kuin muuallakin maailmassa. Suomessa insinöörikoulutuksen monet ongelmat palautuvat erkaantumiseen työelämästä. Koulutuksen oppilaitostuminen on ollut määrällisen kasvun ohella insinöörikoulutuksen hallitseva kehitystendenssi. Etenkin ammattikorkeakoulujen odotetaan suuntaavan koulutusta likeisempään vuorovaikutukseen työelämän kanssa.