Ojala Kristiina & Ahola Sakari

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot. Kokeilusta kokemuksiin.

Report 71. 2008 Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot vakinaistettiin lyhyehköksi jääneen kokeiluvaiheen jälkeen elokuussa 2005. Näin suomalainen koulutusjärjestelmä sai ns. Bolognan prosessin mukaisen kaksivaiheisen tutkintojärjestelmän korkeakoulutuksen molemmille sektorille. Suomalainen ylempi amk-tutkinto on omaleimainen, työelämässä jo kokemusta hankkineiden ammatillinen aikuiskoulutustutkinto. Tässä raportissa kuvataan RUSE:ssa vuonna 2004 aloitetun ammattikorkeakoulujen jatkotutkintoihin liittyneen tutkimushankkeen tuloksia. Projektissa on selvitetty jatkotutkintojen ympärillä käytyä keskustelua, niiden kokeiluvaihetta, uusien vakinaisen statuksen saaneiden tutkintojen markkinointia sekä opiskelijoiden koulutusodotuksia ja kokemuksia. Tulosten mukaan uusi tutkintokoulutus toimii varsin hyvin. Se vetää pääasiassa jo pitkään työelämässä olleita ammattilaisia sekä tarjoaa lisäkoulutusmahdollisuuden niille, joille jatkuva osaamisen kartuttaminen koulutuksen avulla on muutoinkin tyypillistä. Toisaalta opiskelijoiden vastauksista välittyi myös huoli esimerkiksi tutkinnon arvostuksesta ja vastaanotosta työtyömarkkinoilla sekä tutkintonimikkeistä. Mitä opiskelijoiden kokemuksiin tulee, suurimmat erot löytyivät tässäkin tutkimuksessa ammattikorkeakoulujen väliltä. Tämä kertoo siitä, että joissakin kouluissa ylemmän tutkinnon kehittämisessä, suunnittelussa ja toteutuksessa on onnistuttu muita paremmin.