Raportti 65. 2005. Pakollinen harjoittelu ja opinnäytetyö ovat olleet perinteiset työssä ja tekemällä oppimisen muodot ammattikorkeakouluissa. Ne ovat edelleen yleisempiä ja näkyvämpiä kuin uudet työssä oppimisen tavat, joita ovat mm. erilaiset ongelmakeskeisen oppimisen sekä projektiopiskelun muodot. Työssä oppimista pyritään edistämään myös oppimisympäristöjä kehittämällä. Nykyopiskelijat ovat mukana oppilaitoksen ulkoiseen palvelutoimintaan liittyvissä projekteissa, toimivat harjoitus- taikka opiskelijayrityksissä sekä hyödyntävät uudenlaisia virtuaalisia oppimisympäristöjä Tutkimuksessa haastateltujen opettajien mukaan projektitaidot ovat nykypäivän työelämässä ensiarvoisen tärkeitä, mutta projektimaiseen työskentelyyn liittyy myös monia ongelmia. Uusia työssä oppimisen tapoja innovoidaan jatkuvalla syötöllä, ja monet väsyvät muutoinkin rasittavassa ja jatkuvasti pyörivässä kehittämismyllyssä. Opiskelijat puolestaan nääntyvät jatkuvasti kasvavan työtaakan alla. Voidaan myös kysyä, onko perusteltua yrittää kouluttaa opiskelijoista valmiita ammattilaisia, kun asiantuntijaksi yleensä tullaan vasta vuosien työelämäkokemuksen jälkeen. Vaarana pitkälle menevissä yhteistyöhankkeissa on myös se, että opetustyö ja oppilaitoksen puhdas palvelutoiminta menevät sekaisin. Mitään yhtä autuaaksi tekevää tekemällä oppimisen mallia ei kuitenkaan ole olemassa. Se mikä toimii yhdessä tilanteessa ei välttämättä toimi toisessa. Tältä osin kyse on sosiaalisen toiminnan ja yhteistyön yleisistä ongelmista. Omat ongelmansa puolestaan asettaa yhdessä tekemisen kohde, esimerkiksi jonkin konkreettisen ongelman ratkaiseminen. Tässä lähtökohtana ovat ne resurssit, joita toiminnan osapuolet, opettajat, oppilaat ja työelämän edustajat, tuovat siihen toimintakenttään, jonka työssä ja tekemällä oppiminen laajassa merkityksessään muodostavat. Kyse onkin oppimisen ohella usein juuri siitä, miten nämä resurssit mobilisoidaan.